3.–9.8.2026

Ajankohtaista

  • Homosorsien merkitys ihmisille

    Homosorsien merkitys ihmisille

    Ihmisellä tuntuu olevan kova tarve peilata omaa käyttäytymistään muihin eläinlajeihin. Moni seksuaalisuuteen liittyvä asia saattaa tuntua helpommin ymmärrettävältä, mikäli se nähdään osana muidenkin lajien luontaista käyttäytymistä. Niinpä sekä tutkijat että toimittajat ovat pyrkineet viime vuosina löytämään jo varsin ahkerasti selityksiä ja esimerkkejä homoseksuaaliselle käytökselle luonnosta. Seksuaalisuuden evoluutio on itsessään mielenkiintoinen tutkimusaihe, mutta tutkimuksen kannalta on…

  • Pride on sitä, että on ylypiä ittestään

    Pride on sitä, että on ylypiä ittestään

    Edelleenkin keskustelupalstoilla voi törmätä kysymyksiin, että mihin Prideä enää tarvitaan. Tasa-arvoinen avioliittolaki tuli Suomessa voimaan vuonna 2017 ja sen myötä joidenkin mielestä Prideille ei ole enää tarvetta. Vaikkakin avioliittolain uudistukset olivat suuri voitto ihmisoikeuksille, on laissa edelleen kohtia joihin on puututtava. Ja vaikka asenneilmapiiri on mennyt eteenpäin, on niissä alueellisesti suuria eroja. Myös Oulussa edelleen…

  • Pinkkipesua vai aitoa tukemista!

    Pinkkipesua vai aitoa tukemista!

    Olemme Oulu Pride ry:ssä tehneet tämän vuoden prideä jo viime syksystä asti, ja yksi tärkeimmistä asioista johon olemme panostaneet laajan ja kattavan ohjelman lisäksi (lähes 60 ohjelmakohtaa!) on priden rahoitus. Totuus on se, että ilman rahoitusta emme voi tuottaa näin mittavaa ja monipuolista viikon tapahtumaa. Näin haluankin priden tuottajana hieman avata priden rahoituksen taustoja. Olemme…

  • ”Mä luulin sitä tytöksi, mutta se ei ollutkaan” – oikea tieto vähentää syrjintää

    ”Mä luulin sitä tytöksi, mutta se ei ollutkaan” – oikea tieto vähentää syrjintää

    Sain kolme vuotta sitten yhteydenoton Iltasanomien toimittajalta liittyen ylläpitämääni Facebook-ryhmään Feministiset vanhemmat. Hän halusi tehdä jutun. Välitin haastattelupyynnön ryhmään ja kutsuun tarttui muutama vanhempi. Artikkeli innoitti Iltasanomien lukijoita kommentoimaan ja yllätyksekseni valtaosa kommenteista oli positiivisia, joissa sukupuolisensitiivinen kasvatus nähtiin normaalina tapana kasvattaa lapsia. Lapsi on ensisijaisesti lapsi ja hänen tulee saada toteuttaa itseään ilman sukupuoliroolien…

  • Saanhan olla oma itseni vanhanakin!

    Saanhan olla oma itseni vanhanakin!

    Kotiväki-hankkeessa kohtaamme ikääntyneitä, jotka ovat kokeneet haastavia elämäntilanteita, kaltoinkohtelua ja lähisuhdeväkivaltaakin. Ikääntyneiden kaltoinkohtelu on hyvin moninaista. Kaltoinkohtelua ja lähisuhdeväkivaltaa kohtaavat myös sateenkaariseniorit. Kuvittele, että muuttaisit ikääntyneenä palvelutaloon tai joutuisit sairaalaan ja siellä joutuisit piilottelemaan ja esittämään ihan toista kuin olet, koska asuinympäristö ei sitä sallisi. Ahdistavaa eikös totta? Ja yhdenlaista kaltoinkohtelua. Yhdenvertaisuus, kunnioitus ja arvostus…

  • Tue prideä helposti ja hauskasti!

    Tue prideä helposti ja hauskasti!

    Hukan haluttuja 3 päivän tutustumiskortteja on nyt saatavilla! Hintaan 10 € saat itsellesi tai lahjoitettavaksi kortin, joka oikeuttaa kokeilemaan Hukan monipuolisia palveluja kolmen perättäisen päivän ajan. Tällä Hukka juhlii tänäkin vuonna pääyhteistyö­kumppanuuttaan Oulu Priden kanssa, ja korteista saatavat tuotot ohjataankin suoraan Pridelle! Hukka on ylpeä siitä, että voi tarjota jäsentensä käyttöön yli 10 000 sisäliikuntaneliötä,…

  • Priden merkitys

    Priden merkitys

    Priden viestissä minua koskettaa eniten se, että jokainen meistä saa elää elämäämme juuri sellaisena kuin olemme. Pride muistuttaa siitä, että meistä jokainen on arvokas omana itsenään. Se tunne on voimauttava ja vaikuttava. Ahtaat muotit ovat murenemassa ja monille nuoremmille ihmisille sukupuolten moninaisuus on jo itsestäänselvyys. Matkaa on kuitenkin vielä paljon. Translakiin on tehtävä merkittävä uudistus,…

  • Oulu Pride: Lauantain ohjelma

    Oulu Pride: Lauantain ohjelma

    Tervetuloa osallistumaan Oulu Priden pääpäivään lauantaille 10.8. Koko viikon ohjelma julkaistaan heinäkuun aikana Oulu Priden sivulla www.oulupride.fi Nuorille tarkoitetut pride-kulkueen etkot: Paikka Byströmin Ohjaamo, kahvila klo 10-12 Pride-viikko huipentuu lauantain kulkueeseen ja puistojuhlaan. Tule kanssamme valmistautumaan kesän tärkeimpään tapahtumaan! Ohjelmassa on brunssiherkkuja, Glitternistien glitter-meikkauksia ja rintanappien väkerrystä. Kaikki tietenkin ihan ilmaiseksi! Tapahtuma on esteetön ja…

  • Original Sokos Hotelli Arina mukana Oulu Pridessä!

    Original Sokos Hotelli Arina mukana Oulu Pridessä!

    Hotelli sijaitsee keskellä kaupunkia Rotuaarin pallon ja Kauppakeskus Valkean kainalossa. Oulu Pride kävijöille on varattuna sopimushintainen majoituskiintiö tunnuksella BPRIDE2019. Tunnus on voimassa 4.8.2019 asti, teethän varauksen ennen sitä! Osoite: Pakkahuoneenkatu 16, 90100 Oulu, puh. 08 312 3255,[email protected] www.sokoshotels.fi Majoitushinta: 88 € / yhden hengen huone / vrk98 € / kahden hengen huone / vrk113 €…

  • Miksi Pride

    Miksi Pride

    Kesäkuusta on tullut pridekuukausi, pride month. Se tarkoittaa, että maailmalla kesä ja kesäkuu on pridetapahtumien sesonkia. Suomen suurin pridetapahtuma eli Helsinki Pride järjestetään kesäkuussa, mutta pienempiä tapahtumia on ympäri maata pitkin kesää. Ja toki Arctic Pride on aina talvella! Oulu Pride järjestetään tänä vuonna 5.-11.8. Se pyritään aina järjestämään niin, ettei tule päällekäisyyksiä Helsinki Priden, …